Miljoonan kilometrin Mersu

Aika ajoin saa lukea uutisia joissa mainitaan Mersujen kestävän miljoona kilometriä. Yksi tällainen uutinen osui silmiini tänään. Valitettavasti tässä jutussa ei mainittu sen kummemmin millaisia huoltoja autoon on tehty sen elinkaaren aikana ja mitä ne ovat maksaneet. Kuten tiedetään, Mersun normaalien merkkihuoltojen hinnat ovat sieltä kalleimmasta päästä. Se mainittiin, että vaihdelaatikko oli tähän autoon täytynyt uusia.

Todellisuudessa näistä kirjoituksista huolimatta Mersut, etenkään uudemmat, eivät ole sen kestävempiä autoja kuin muutkaan. Tiellä näkyy tänäkin päivänä 2000-luvun puolella valmistettuja malleja joista esimerkiksi kori on ruostunut aivan puhki. Siinä missä japanilaisvalmistajat ovat päässeet ruosteesta eroon, Mersu kulki ainakin hetkittäisesti huonompaan suuntaan. Kulttimainetta pitävät yllä tällaiset uutiset, joissa ei todellisuudessa ole mitään uutisarvoa. Paitsi ehkä se että omistaja on jaksanut ajaa vanhalla autollaan niinkin kauan.

Millä tahansa autolla pääsee miljoona kilometriä, jos sitä huoltaa säntillisesti ja tarvittaessa isollakin rahalla. Moni vain ei ole esimerkiksi valmis vaihtamaan vaihdelaatikkoa autoon jonka arvo ei ole enää vaihdelaatikon vertaa. Näin ollen nämä miljoonaan kilometriin pyrkivät ovat oma ihmislajinsa.

Mielestäni se olisi uutisoinnin arvoinen asia, jos joku pääsisi miljoonaan kilometriin vaihtamatta normaaleja kulutusosia kummempaa, ja tällä en tarkoita muun muassa vaihdelaatikkoa tai moottoria.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *